Tänään on ohjelmassa ainakin käynti kirpparilla. Meinaan varata sieltä pöydän ja pitää kattoa jos löytyis jotain kivaa itellekkin. Viimeksi saatiin kirppikseltä yhteensä 200€. Aika hyvin vanhoista rojuista, sanoisin. Viikonloppuna pitää käydä myös UFF:llä. Sain ennen joulua joltain pikkujoulukeikalta, jossa oltiin esiintymässä, sinne lahjakortin.
Hassua, etten ole vielä ennen tätä päivää käynyt kertaakaan Gina tricotin sivuilla. No, nyt kävin ja petyin pahasti. En löytänyt kuin muutaman silmää miellyttävän vaatteen. Jostain syystä, en nyt pysty lisäämään kuvia, koska oon vielä ihan hukassa tän bloggerin kanssa. Oon tottunut vuodatukseen, mutta kyllästyin ainasisiin ylläpidon ongelmiin ja vaihdoin bloggeriin. Nyt menee taas vähän ohi aiheen. Vidoiden laittaminen youtubesta aiheuttaa myös ongelmia. Yleensäkin ihme, että osaan käyttää ollenkaan tietokeonetta. Myös muut sähkölaitteet tuppaa hajomaan/lakkaamaan toimimasta mun käsittelyssä.
Innotuin abien mielukuvituksellisista puvuista (joiden joukussa oli mm. lentoemäntiä, blondeja poliiseja minihameissa ja aurinkolaseissa, tarzan, jääkarhu, hitler, lumikki, transu ja monia muita) ja aloin miettiä miten itse pukeudun ysienpäivänä. Miten olisi vaikka merityttö?

Tai ehkä ei? Vaatteet pitäisi kumminkin laittaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
kommentteja ja haasteita otetaan vastaan :)